maanantai, 1. lokakuu 2012

Blogi muuttaa

Aikaresurssien takia päivitykset siirtyvät kokonaan blogspottiin smiley

Tuoreimmat kuulumiset siis osoitteesta: www.pystykorvaisetpikkulikat.blogspot.com

maanantai, 4. kesäkuu 2012

Kesää mennään!

Blogissa on ollut hiljaista - ei yksinkertaisesti ole ehtinyt. Nyt vihdoin on akut ladattu Kerimäen lomalla. Kiitokset sekä Kerimäelle, että Savonlinnaan!

Kerimäelle otettiin haltuun uusia taitoja.



Lammas vielä nuttu (osaksi) niskassa.


Lammas nututta :)

Kyllä. Ne selvisivät kaikki kolme käsittelystäni elossa. Tarina ei tosin kerro, missä kunnossa ne ovat olleet sen jälkeen, kun automme starttasi Viitamäentieltä. Mutta Neeka ainakin totesi ne ihan eläviksi.

Otin siis Riitan avustuksella haltuun taidon lampaan kerintä. Kiitos Riitta! Nyt alkaa villan käsittely alusta loppuun olla tuttua touhua.




Lammaskoira tutustuu hienosti kerittyihin lampaisiin.


Nuura lomailee (ja pelkää laituria..)

Samalla reissulla nautittiin Savonlinnasta. Kaupungista, jossa Saimaa on enemmän kuin läsnä. Viime viikkojen tohinan ja touhotuksen  jälkeen tuli nämä viikonlopun lomailut tarpeeseen.

Aloitin Sinkkolassa eläintenhoitajana touko- ja kesäkuun ajan. Koirien ohella saan siis koko päiväisesti touhuta vasikoiden, lampaiden, kilien, kanojen, kanien, possujen ja ponien kanssa. Ja voin sanoa olevani aivan älyttömän onnellinen, että juuri tänä kesänä saan tuota työtä tehdä! Se on ollut tärkeä vastapaino niille jutuille, joita pään sisällä on näinä viimeisinä kuukausina pyöritelty.

Toukokuun lopulta alkaen meillä on ollut tyttöjen kanssa oma koti. Koirat ovat suhtautuneet muuttoon yllättävän hyvin. Nuura ei tainnut juuri huomata, että paikka on vaihtunut, Neeka on tapaansa ollut vähän vaisumpi kaikesta säätämisestä ja omistajan stressistä mutta sekin ottanut yksinolot hyvin uudessa kodissa.



Anna lupa!

Haasteitakin on luvassa. Hakutreenit on startanneet taas tälle kaudelle, heinäkuun ensimmäisenä päivänä olemme edustamassa agirotukisoissa islanninlammaskoiria Neekan kanssa (kisakuntoon on siis PAKKO päästä), Heinäkuun alussa on myös islanninkoirien leiri Inkoossa ja tokon rotumestaruus ratkotaan Taipalsaaressa elokuun alussa. Koiramaista touhua on siis luvalla kesän täydeltä ja siitä otetaan ilo irti! Tulossa on tyttöjen kesä, kun voidaan tehdä kaikkea kivaa, ihan itsellemme.



Kuka sisustaa milläkin - Anni häkeillä.

Niin, laumassa on yksi jäsen vähemmän. Mutta ei se kauas mennyt. Asuu muutaman kilometrin päässä ja tapaa tyttöjä silloin tällöin :) Valtakunnassa kaikki hyvin. Joskus unelmien saavuttaminen vaatii luopumista. Koirista ainakin paistaa kirkolle, että ohjaaja on vihdoin onnellinen ja viimeisen vuoden kireys on kadonnut. Tästä tulee hyvä kesä! heart




perjantai, 6. huhtikuu 2012

Nulikka 1- vuotta!

Onnea Nuura!!!

Juhlat käynnistyvät Lappeenrantaan lähdöllä. Luvassa on paljon ulkoilua, koiraystäviä ja treeniä!

Nuura 1v

Syntymäpäivän kaverikuvat


Neeka ja Nuura.


Isoveli ja pikkusisko
5.4.2012

Keskiviikon agilitytreenit löytyvät allaolevista linkeistä:

Nuuran agility TÄSTÄ

N
eekan agility TÄSTÄ

L
inkit: http://www.youtube.com/watch?v=Ld0Wnf9Dc1A&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=HAFxY___GLY&list=UUqVJvAw9f-p7_lz7DcenQGA&index=1&feature=plcp

torstai, 29. maaliskuu 2012

Synttäripäivän touhut


Lappeenrannan arvokas syntymäpäiväsankari sai perinteisin menoin synttärikakun. Vaikka muita pikkulikkoja ei rouvan synttäribileissä ollutkaan sai se lenkillä seurakseen yhden villin punaturkin. Kakkua arvokas rouva ei tuon punaturkin kanssa jakanut.
 


 


Terhakka vanharouva.

Joensuun synttäritouhut näyttivät kutakuinkin samalta. Neekan juhlakaverina ei ollut villieläimiä vaan pelkästään Nuura. Mutta se tuntui riittävän. Kakun jakamista arvosteltiin synttärisankarin toimesta kyllä silmä kovana. Eihän sitä koskaan ole tarvinnut jakaa! Mutta syyksi kelpais, että jakamalla pääsee sitten itsekin osille Nuuran synttärikakusta pääsiäisenä ;)
 






5- vuotias synttärisankari.



JAHTI! 
(sieltä löytyi jäniksen papana...)




1 kappale kauniita koiria, 1 kappale koipiliineja.

maanantai, 26. maaliskuu 2012

26.3.2012 Emmi 12 vuotta ja Neeka 5 vuotta!

 

Emmi- Mutka(töpö), Emppu, Pumpuli, Pumpsu, maailman viisain koira, maailman paras koirakouluttaja ja aina ainut elävä olento, joka osaa pudottaa maan pinnalle myös allekirjoittaneen, paras kodin vahti, upein metsästyskaveri ja sopeutuvin jäärä, jota maassa tunnemme, kultakoirasen ja pikkurakkisen paras opettaja sekä ennen kaikkea Maailman Paras Ystävä ja Perheen pää meille kaikille!

Joensuu Onnittelee lämpimästi tästä merkkipäivästä ja juhlii upeaa ikää kanssasi pääsiäisenä!

 


Unelmista tehtiin totta, kirjaimellisesti totista TOTTA, kun muutit toukokuussa 2000 tekemään elämästämme vaikeaa.



Vuosissa kasvoivat lähinnä ihmiset ja opetit meitä hyvin. Paremmaksi ei koirakaveri muutu.



7- vuotis syntympäivänäsi syntyi maailmaan paras koirakaverisi. "Pikkusisko". Neeka.
Ilman sinua, ei olisi tuo punainen pikkutyttö niin hyvä, mitä siitä on kasvanut.
Kiitos!

Ja Onnea myös Kultakoiraselle aikuisikään kasvamisesta! <3



Yllä Kultakoiranen 8 viikkoa vanhana.



12 + 5 = on 17 vuotta kovaa koulua.

Onnea Rakkaat punaturkit ja kiitos kaikesta, mitä olette opettaneet,
niin koirista kuin itsestänikin :)