Uusi vuosi ja uudet tavoitteet. Itselläni edessä on taas uusia haasteita niin opiskelu kuin harrastusrintamalla.

Mutta koiralaumamme alkaa olla aika kivalla mallilla. Nuura on oikeasti aikuinen, ei tarvitse kiikuttaa ulos joka heräämisen jälkeen vaan se on oikeasti sisäsiisti, Neekan ja Nuuran yhteisoleminen toimii aivan loistavasti ja myös Emmin kanssa lauman henki on hyvä ja ristiriitoja tulee aivan yllättävän vähän. Lenkkeily onnistuu niin kaksin issikoiden kanssa kuin vaikka kolmestaan. Olen itse huomattavasti rennompi ja saanut sellaisen luottamuksen Nuuran ja minun välile, jollainen Neekan ja minun välillä on ollut. Mitäpä voisi enempää toivoa? Hyvä pohja koirailulle siis on.

Neeka

- Sterilointi ja siitä toipuminen.

- Terveenä pysyminen

Nuura

- Tokon alokasluokan liikkeiden opettelu

- Mahdollisesti jälkiharrastuksen kokeileminen

- Agilityesteiden tekeminen yksittäin, varmuus ja rauhallisuus esteiden suorittamiseen

- Koiratanssahtelu

- Terveenä pysyminen ja terveystulosten jännittäminen

Emmi

- Terveenä pysyminen

- Pikkurakkien sietäminen

- Mukavia ja iloisia eläkepäiviä

Joensuun kauhut - PystykorvaisetPikkulikat sekä Äly ja Väläys

Sama jengi: Onni, Leevi, Nuura ja Neeka

Ystävä ja sen Ystävä.